Rahat lippalakissa

Tee hyväntekeväisyyttä – kymmenen vinkkiä iloiseen mieleen

Mikä voisi tuoda parempaa mieltä niin itselle kuin toisille, kuin hyvien tekojen tekeminen ilman odotusta vastapalveluksesta? Jos sinusta tuntuu, ettei sinulla ole aikaa eikä varaa hyväntekeväisyyteen, ajattele asiaa uudelta kantilta.

 Budjetoimalla aikasi ja rahasi ja antamalla tietyn osuuden näistä hyväntekeväisyyteen, saat itsellesi tunteen runsaudesta. Osuuden ei tarvitse olla iso, pienikin hyvä ele on riittävä. Koko perheen osallistuminen hyvän tekemiseen antaa myös hienon roolimallin lapsille. Valitkaa vain porukalla kohde, jota haluatte auttaa ja tehkää tavoitteesta totta. 

Tässä kymmenen hyvin toisistaan eroavaa vinkkiä inspiraatioksesi. Valitse oma suosikkisi ja lähde toteuttamaan hyviä tekoja omien mahdollisuuksiesi mukaan.

Hyväntekeväisyysjärjestöt – tee rahalahjoitus haluamallesi kohteelle

Ehkä se perinteisin ja yleisin käsitys hyväntekeväisyydestä, ovat erilaiset hyväntekeväisyysjärjestöt. Noin kolme neljästä suomalaisesta on osallistunut lahjoittamalla viimeisen vuoden aikana. Järjestöt järjestävät mm. erilaisia varainkeruukampanjoita. Suosituimmat lahjoitustavat ovat tavaralahjoitukset ja lipaskeräyksiin osallistuminen. 

Viime vuosina suosituimpia lahjoituskohteita ovat olleet järjestöt, jotka keskittyvät hoitomenetelmien kehittämiseen ja sairauksien parantamiseen. Kaikissa järjestöissä voi myös kertalahjoittaa sitoutumatta. Luontoon, epävakaaseen maailmantilanteeseen ja syrjäytymiseen liittyvät järjestöt ovat viime aikoina lisänneet ihmisten lahjoitushalukkuutta.

Kymmenen eniten tukea saanutta järjestöä tai kampanjaa vuonna 2020 Suomessa olivat:

1. Roosa nauha

2. Punainen Risti

3. Nälkäpäivä-keräys

3. Yhteisvastuu

3. Sotiemme Veteraanit

6. Nenäpäivä

6. WWF

8. Pelastusarmeija

8. Unicef

10. Suomen Luonnonsuojeluliitto

10. Syöpäsäätiö

( lähde: Taloustutkimuksen Hyväntekeväisyys 2020 -tutkimus)

Tämä on nopea ja helppo tapa tehdä hyvää. Järjestöjen kotisivuilla voi muutamalla napin painalluksella lahjoittaa rahaa haluamalleen taholle. Voitte perheessä keskustella, haluaisivatko lapset lahjoittaa esimerkiksi yhden viikkorahansa haluamalleen kohteelle. Tai säästäisittekö säännöllisesti isompaa pottia, johon jokainen osallistuisi jollain summalla. Valinnanvaraa riittää sekä kohteissa että tyyleissä lahjoittaa.

Naapuriapu – tee hyvää antamalla aikaasi

Hyväntekeväisyyttä on myös oman aikansa lahjoittaminen muiden hyväksi. Monissa järjestöissä voit tehdä vapaaehtoistyötä toisten ihmisten tai esimerkiksi luonnon ja eläinten hyväksi. Ovatko sydäntäsi lähellä vanhukset, lapset, syrjäytyneet, vaikeasti sairaat tai nuoret? Tai ehkä haluaisit toimia eläinten tai luonnon monimuotoisuuden hyväksi? Mahdollisuuksia on runsaasti. 

Yksinkertaisimmillaan naapuriapu on kuitenkin juurikin naapuriapua. Asuuko seinäsi takana vanhus tai lapsiperhe, joka kaipaisi välillä apua arjen askareisiin? Nykyihmiset ovat huonoja pyytämään apua. Hienovarainen ja avoin lähestyminen, joskus jo pelkkä ystävällinen hymy, voi pelastaa toisen päivän. Roskien vieminen, kauppakassien kantaminen, lapsien leikittäminen, eläimen ulkoiluttaminen tai lämpimäisten vieminen ilahduttaa vastaanottajaa. 

Koko perheen ollessa mukana hyväntekeväisyyden tekemisessä, vastaanottajalle voi myös rehellisesti kertoa tästä perheen yhteisestä projektista ja pyyteettömästä toiminnasta. Näin hyvän teon vastaanottaja ei tunne jäävänsä mitään velkaa ja voi ilolla ottaa vastaan sen mitä annetaan.

Aikuisen ja lapsen käsi

Lahjoita tarvitseville siivoamalla kotisi

Helppo tapa tehdä hyvää sekä muille että omalle perheelleen, on siivota omaa kotia. Ottakaa tavoitteeksi yhden kaapin tai huoneen siivoaminen kerrallaan ja turhan, ehjän tavaran samanaikainen karsiminen.

 Monet järjestöt vastaanottavat kaikenlaista tavaraa ja vaatetta vastaan ilmaiseksi. Näin myös luonto kiittää, kierrätys pelaa ja tarvitsevat saavat turhat tavaranne käyttöönsä. Myös ruokaa voi lahjoittaa, jos se tuntuu itselle luontaiselta. 

Luovuta verta –  mahdollistat näin toimivan terveydenhoidon

Tämä vinkki ei välttämättä sovi koko perheelle, jos taloudessa on alaikäisiä lapsia. Verenluovutuksen alaikäraja kun on 18 vuotta. Mutta aikuisten näyttäessä tässäkin mallia, perheen pienimmät saavat hyvän roolimallin ja tietoa luovutuksen tärkeydestä. Asiasta voi keskustella porukalla ja kertoa lapsille, mitä toimenpiteessä tapahtuu ja miksi verta suositellaan luovutettavaksi. Näin asiasta tulee normaalia ja arkipäiväistä myös lapsille ja kynnys lähteä myöhemmin luovuttajaksi pienenee. 

Jos et sovellu luovuttajaksi terveydellisistä syistä, voit myös edistää tietoutta asiasta ja toimia muilla tavoin asian hyväksi. Punaisen Ristin sivuilta löytyy vinkkejä myös muuhun vapaaehtoistoimintaan, jos verenluovutus tuntuu itselle läheiseltä ja tärkeältä asialta auttaa.

Siivoa lähiympäristöä – tienaa samalla taskurahaa

Helppo tapa harrastaa hyväntekeväisyyttä on kerätä roskia. Myös lapset ovat innostuneita siivoamaan ja löytämään “aarteita”. Hanskat käteen ja ovesta ulos. Luonto ja naapurit kiittävät. Pussillinen roskaa tulee (valitettavasti) hetkessä täyteen. Ja jos ei tule, sehän on vain hieno asia! 

Samalla on helppo kerätä pulloja. Tämä on hyvä kannustin lapsille. He saavat kaikki pullorahat itselleen. Jos koko perhe osallistuu talkoisiin, myös lajittelu onnistuu heti kerätessä helpommin. Jokaiselle oma pussi ja omat keräysohjeet. Tässä on myös helppo opettaa käytännössä lapsille oikeaoppista jätteiden lajittelua. Voitte myös ottaa kisan yksilöinä tai pareittain, kuka saa pussinsa ensimmäiseksi täyteen.

Kun omat nurkat on koluttu tai haluaa muuten vaihtaa maisemaa, voi uusiin paikkoihin tutustumisen helposti yhdistää roskien keräämiseen. Tästä toiminnasta saa taatusti koko perheelle hyvän mielen. Samalla lapset oppivat, miksi roskiksia on olemassa julkisilla paikoilla ja päivittäinen ulkoilu hoituu kuin huomaamatta. 

Käytä vahvuuksiasi ja taitojasi hyvän tekemiseen

Oletko hyvä neulomaan? Leipomaan? Korjaamaan asioita? Jossain urheilulajissa? Ihmisten kanssa? Mikä tahansa taito tai intohimo sinulla onkaan, pystyt varmasti käyttämään sitä myös hyvän tekemiseen, vapaaehtoisena. 

Monissa järjestöissä ja yhdistyksissä tarvitaan osaavia ihmisiä toiminnan pyörittämisen mahdollistamiseksi. Myös tavaralahjoitukset ovat hyvin tervetulleita, jos osaamisesi sen mahdollistaa (esim. käsityöt ja leipomukset). Jos koko perheellä on yhteisiä harrastuksia, voitte myös edistää hyvää koko perheenä auttamalla muita saman harrastuksen omaavia tai harrastuksen pariin haluavia. 

Jokaisella meistä löytyy taitoja, vahvuuksia ja intohimoa ainakin yhteen asiaan. Valjasta tämä itsellesi tärkeä asia myös hyvän tekemiseen, näin saat siitä vielä enemmän iloa ja sisältöä myös omaan elämääsi. 

Myös lapsille jälleen loistava esimerkki löytää omia vahvuuksiaan ja käyttää niitä myös muiden elämän iloksi ja parantamiseksi. Kaikkea ei tarvitse osata auttaakseen muita. Tekemällä oppii parhaiten myös itse. Kynnys aloittamiseen alas ja hyvän mielen puuhiin muiden hyväksi.

Munkit

Tee salaa hyviä tekoja perheenjäsenillesi

Tämä vinkki hyvän tekemiseen on helpoin ja samalla ehkä haastavin. Oletko koskaan ajatellut, että voisit tehdä hyväntekeväisyyttä oman perheesi ja sen jäsenten eteen? Jos et, niin aloita ajattelu nyt!

Pieniä tekoja, salaa. Voitte sopia yhdessä, jatketaanko päivä vai kenties viikko. Jokainen perheessä tietää, mitä ja missä asiassa ketäkin voisi auttaa tai ilahduttaa. Ja jos ei tiedä, voitte ensin pitää perhepalaverin asiasta. Kirjoittakaa omille papereillenne asioita, jotka ilahduttaisivat tai auttaisivat juuri sinua. Jättäkää paperit näkyvälle paikalle. Hyvän tekeminen salaa edistää pyyteettömyyttä: et tiedä, kuka hyvän teon on tehnyt, joten voit vain hyväksyä ja ottaa ilolla sen vastaan. 

Voitte myös arpoa, kuka tekee hyvää kenellekin. Näin hyvä jakaantuu tasaisemmin ja hyväntekijä voi keskittyä vain yhden ihmisen auttamiseen ja ilahduttamiseen. Pienempien lasten kanssa salassapito voi tuottaa ongelmia, koska omista jutuista on vaan niin hauska ja tärkeä päästä kertomaan kaikille. Tämä ei tietenkään haittaa, koska lapsen kehuminen hyvästä työstä toisen hyväksi on näin helppo toteuttaa. Ja kaikille jää hyvä mieli.

Tämä vinkki voi luoda yllättävää hyvää mieltä, läheisyyttä, positiivisuutta ja kiitollisuutta perheen kesken. Tee siis hyvää niille, jotka ovat rakkaimpia elämässäsi.

Leikkauta hiuksesi ja lahjoita ne hyväntekeväisyyteen

Tämä vinkki on ehkä monelle haastavin. Ajatus omien hiustensa lahjoittamisesta hyväntekeväisyyteen voi tuntua erikoiselta ja vaikealta. Itseään voi tsempata tutkimalla, mitä ja kenelle lahjoitukset tulevat päätymään.

Lahjoitetuista hiuksista tehdään peruukkeja lapsille ja alle 24-vuotiaille, jotka ovat sairauksien takia menettäneet omat hiuksensa. Tämä on hieno kannustin hyväntekeväisyyteen, jos sinulla on ajatuksia vaihtaa hiusmallia pitkästä lyhyeen. 

Myös kotona hiusten lahjoittamisen kohteesta on helppo kertoa, jolloin läheisten mahdollisesti vahvatkin reaktiot asian suhteen ovat ymmärtäväisempiä. 

Jos harkitset tätä hyväntekeväisyysmuotoa, tässä kootusti kriteerit lahjoitettaville hiuksille:

Lahjoitetun hiusletin vähimmäispituus on 17 senttiä.

Jos mahdollista, lahjoita yli 30 sentin pituinen letti, josta saadaan tehtyä pitkiä peruukkeja.

Hiusten tulee olla hyväkuntoiset, puhtaat ja kuivat. Älä käytä hoitoainetta tai muita muotoilutuotteita.

Hiusten tulee olla letillä ja kiinnitettynä molemmista päistä kuminauhoilla.

Lahjoitukseen kelpaa luonnonsävyillä värjätty hius. Harmaata hiusta saa olla mukana enintään 10 prosenttia.

Letti lähetetään lahjoitukseen suljetussa ja puhtaassa muovipussissa.

Osoite ja tarkat lähetysohjeet löytyvät Little Princess Trust -hyväntekeväisyysjärjestön sivuilta.

Liitä lähetykseen mukaan nimesi ja sähköpostiosoitteesi, jos haluat saada diplomin lahjoituksesta.

Tee hyvä teko itsellesi – ja perheesi kiittää

Pyyteetön hyvien asioiden tekeminen itselleen voi olla haastavaa. Itsesi asettaminen etusijalle ja omasta hyvinvoinnistasi huolehtiminen voi jäädä muiden asioiden varjoon. Tämä on kuitenkin tärkeintä, mitä voit perheesi hyväksi tehdä. Huolehtia itsestäsi. Kun sinä voit hyvin, myös perheesi voi hyvin. Pienikin irtautuminen ja itseen keskittyminen parantaa jaksamista myös muiden asioiden suhteen. 

Jos sinulla on tiukka aikataulu, tee siihen tilaa itsellesi. Olet elämäsi tärkein henkilö ja ansaitset vain parasta. Ota joka päivä hetki itsellesi. Maailma ja perhe kyllä pyörii ja pärjää hetken ilman sinuakin. Jos et usko, kokeile. 

Voit ajatella tätä hyväntekeväisyytenä itseäsi kohtaan. Olet sekä antaja että vastaanottaja. Saat siis tuplahyödyn! Ja kaikki kiittävät.

Hymyile!

Mikä olisikaan sen helpompi, halvempi ja hauskempi tapa tehdä hyvää, kuin hymyileminen? 

Hymyile itsellesi aamulla peilistä, hymyile rakkaalle kumppanille aamukahvilla, hymyile lapselle hyvän päivän toivotuksineen, hymyile naapurille rappukäytävässä, hymyile bussikuskille aamuruuhkassa, hymyile vakaville vastaantulijoille töihin mennessä, hymyile väsyneelle työkaverille pukuhuoneessa, hymyile asiakkaalle työtehtävissä, hymyile kiireiselle lounaspaikan pitäjälle, hymyile kaupan kassalle kotiin mennessä, hymyile vieruskaverille jumpassa, hymyile tärkeälle ystävälle videopuhelun aikana, hymyile lemmikillesi sohvalla löhöillessä ja erityisesti, hymyile itsellesi peilistä ennen nukkumaanmenoa.

Rupesiko hymyilyttämään?

Pienellä eleellä voit olla jonkun ihmisen päivän kohokohta ja valopilkku. Jonkun sellaisen, joka ei ole vielä ymmärtänyt hymyilyn ja hyvän tekemisen tärkeyttä omassa elämässään. Tämä on myös koko perheelle hyvä ohjenuora hyvään päivän aloitukseen. Aamu, päivä ja ilta eivät voi olla tai mennä huonosti, jos hymyilet!

Hyväntekeväisyys – monin tavoin toteutettuna parhaimmillaan

Usea meistä tekee huomaamattaan hyviä tekoja ja hyväntekeväisyyttä päivittäin. Perinteiset mielleyhtymät hyväntekeväisyyteen pelkkinä raha- tai tavaralahjoituksina voi heittää romukoppaan. Voit halutessasi tehdä paljon aineetonta hyvää vain olemalla ystävällinen ja muut huomioiva. Kaikki pyyteetön tekeminen muiden hyväksi, on hyväntekeväisyyttä parhaimmillaan.

Hyviä tekoja tehdessä toteutuvat myös ihmisen kolme perustarvetta: vapaaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteenkuuluvuus. Näin siis myös antava osapuoli hyötyy hyvyydestään näiden tarpeiden täyttyessä. Kaikki hyväntekeväisyys perustuu jokaisen vapaaehtoiseen toimintaan, tunnet olevasi hyödyksi ja osaavasi auttaa ja koet yhteenkuuluvuutta autettavien ja muiden auttajien kanssa. Mikäpä siis parempi tapa tyydyttää jokaisen perustarpeita, kuin hyväntekeväisyyden lisääminen osaksi perheen arkea.

Antoisia hetkiä hyvien tekojen parissa!

”Asenne on valinta. Onnellisuus on valinta. Optimismi on valinta. Ystävällisyys on valinta. Anteliaisuus on valinta. Kunnioittaminen on valinta. Valitsitpa miten hyvänsä, sinun valintasi tekevät sinusta sellaisen, jollainen olet. Valitse viisaasti.” – Roy T. Bennett 

Auttaminen